Ensimmäisen askeleen voima

Tuntuu yksi viimeisen vuoden vahvoista teemoista olleen kohtaaminen. On ollut paljon sykähdyttäviä kohtaamisia. Joukoon on mahtunut yllättäviä, odottamattomia, pysäyttäviä, opettavia, antavia, ottavia ja sitten niitä tasaisen turvallisia, tuttuja, silti joka kerta elämää täydentäviä ja lataavia kohtaamisia. Jokaikinen tilanne on ollut uniikki. Kaikista on minussa vielä jokin jälki. Kaikkiin kohtaamisiin on myös tarvittu se ensimmäinen askel. Toisinaan se on varsin vaikea ottaa. Silti se, millaisesta tilasta käsin tuon ensimmäisen askeleen ottaa, saattaa määrittää koko kohtaamista.

Kohdatessaan toisen jokainen toivoo vuorovaikutusta, on parhaimmillaan valmis itse antamaan ja vastaanottamaan, avoimin ja joustavin mielin. Tavoitteena on toisen ymmärtäminen, itsellä aito ymmärtämisen halu. Joskus kuitenkin tuntuu, ettei toinen ole valmis laittamaan itseään likoon samassa määrin. Epäreilua, eikö?

Kukaan ei voi ymmärtää toista vain omaa napaansa katsomalla vaan täytyy hypätä reippaasti toisen maailmaan. Aito kohtaaminen vaatii ennen kaikkea läsnäoloa ja halua paneutua toisen ihmisen elämään. Jos haluat kohdata minut, kohtaa kaikki osat minussa ja silloin vasta voit minua ymmärtää.

Viimeinen vuosi on ollut myös runsaan itsekseni olemisen aikaa. Jopa siinä määrin, että armaat ystäväni ja sukulaiseni ovat kyseenalaistaneet valintani ja vihjailleen minun olevan hyvää vauhtia erakoitumassa. Mökillä menee sujuvasti pari viikkoa ihan itsekseni. Silti paljon kohtaamisia mahtuu niihinkin ajanjaksoihin. Kohtaan siellä itseäni: omia ajatuksiani, tuntojani, omia kuulumisiani. Kohtaan siellä luontoa, olen vahvasti yhteydessä maahan ja tähän maailmaan. Luonnon keskellä, yöllistä tähtitaivasta katsellessa ajatus kurkottelee avaruuksiin saakka. Siitä sitä vasta saakin oivasti näkökulmaa omiin murheisiinsa. Vaan millainen kokemus onkaan tuo yötaivaan kohtaaminen täydessä hiljaisuudessa! Lumen peitellessä kuun valaisemaa maisemaa olen voinut tuntea olevani täysin yhtä kaiken ympäröivän kanssa. Silti samaan aikaan ollut oma itseni. Tyynenä, hengitellen ja ollen. Elämän kohtaamisen hetkiä nuo tuollaiset. Täysin auki ja vapaana.

Kahvia, aurinkoa ja hiljaisuutta, oiva tapa valmistautua kohtaamisiin!

Kaupunkiin ajellessa ajatus alkaakin sitten jo työstää tulevia hetkiä, tulevia tapaamisia ja tekemisiä. Palaan jälleen ihmisten pariin. Edessä on uusia kohtaamisia. MIllaisesta tilasta käsin olen viime aikoina kohdannut ihmisiä? Mitä noissa kohtaamisissa on tapahtunut? Kuinka olen itse reagoinut ja kuinka minuun on reagoitu? Toisinaan on mentävä vähän kauemmas ottamaan perspektiiviä, jotta voi ymmärtää mitä kaikkea kohtaamisissa onkaan tapahtunut. Mikä tapahtuneesta on ollut omaa osuuttani, mikä toisen ja mikä meidän yhteisvaikutustamme: Mitä olemme toisistamme saaneet nousemaan esiin?

Yhtäkkiä nousee pieni suru niistä hetkistä kun olen huomannut tulleeni kohdatuksi vain viipaleittain tai tulleeni täysin väärin ymmärretyksi. Kun on yrittänyt selvittää toiselle jotain ja alkanut hiljalleen tajuta, ettei välillemme ole mahdollista saada rakennettua ymmärrystä, ei ainakaan juuri tässä hetkessä. Ehkä ei koskaan. Niin monia tilanteita nousee, joissa olisi ollut kaikki ainekset aitoon kohtaamiseen ja erilaisista syistä sitä ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Minussa on kasvanut vahva halu edelleen kehittää omaa kohtaamisen taitoani. Useimmiten jo muistan sen, että vahvasta tunnereaktiosta käsin ei kannata kohtaamista rakentaa, jos suinkin on mahdollista antaa tunteen ensin tasaantua hieman. Muutoin vaarana on varsinainen primitiivireaktio, joka hyvin todennäköisesti laukaisee toisessa osapuolessa puolustusmekanismit ja sittenhän sitä sopassa jo ollaankin. Omista puolustusmekanismeistani alan olla jo varsin hyvin perillä ja tunnistan niitä toisissakin.

Kohtaamisessa saa toki suojautua, valita vapaasti minkä verran itsestään antaa ja minkä verran tilanteeseen heittäytyy. On varsin kohtuullista haluta vastavuoroista kohtaamista. Kohtaamisen ei aina tarvitse olla tavoitteellista tai ainakaan kaikilta osin ennalta ohjattua. Kohtaamisissa syntyy aina uutta. Ne ovat luovia hetkiä. Kohtaaminen on havainnointia ja uusien tilojen avaamista, uusiin mahdollisuuksiin katsomista, uusien maailmojen synnyttämistä. Pyrin ottamaan rohkeasti, avoimin sydämin ja joustavalla mielellä sen seuraavan ensimmäisen askeleen.

#tunnereaktio #ensireaktio #ymmärtäminen #tunteminen #tutustuminen #kohtaaminen #aitous