• Anni

Arkisen Rakkauden rakkaustarina


Olipa kerran Arkinen Rakkaus. Hän kaipasi rinnalleen elinikäistä kumppania, jonka kanssa voisi tuntea kuuluvansa yhteen. Arkinen Rakkaus oli aiemmin kokeillut suhdetta Valkoiseen Valheeseen, Osatotuuksien Puhujaan ja Tarinoiden Sepittäjään. Keneenkään heistä Arkinen Rakkaus ei ollut saanut kunnollista yhteyttä. Heidän rinnallaan hän oli tuntenut mahdottomaksi olla oma itsensä ja koki jatkuvasti tuskan ja pettymyksen tunteita.

Valkoisen Valheen kanssa suhde tuntui aluksi täyttymykselliseltä. Oli helppoa uskoa hänen puheisiinsa, sujuviin perusteluihin suunnitelmien muuttumiselle ja viattomiin unohduksiin. Ajoittain Arkinen Rakkaus tunsi epäluuloa ja pettymystä. Valkoisen Valheen sanat saivat kuitenin Arkisen Rakkauden taas nopeasti tuntemaan itsensä tärkeäksi, arvokkaaksi, kauniiksi ja kaikin puolin hyväksi.

Ajan myötä alkoi arjessa tuntua tiettyjen kaavojen toistuminen ja epäusko Valkoisen Valheen tarinoihin kasvoi. Siinä vaiheessa Arkinen Rakkaus ymmärsi, mistä hänen jo suhteen alusta saakka tuntemassaan määrittelemättömässä epämukavuuden tunteessa oli ollut kyse: se oli ollut aavistus siitä, että kaikki ei ole kohdallaan. Elämä Valkoisen Valheen rinnalla ei enää tuntunut miellyttävältä. Arkinen Rakkaus tunsi itsensä pelinappulaksi, jota toinen pyrki siirtelemään sanojensa avulla itselleen sopiviin kohtiin. Arkinen Rakkaus tunsi muuttuvansa vaisummmaksi, kunnes ymmärsi tukahtumisen uhkaavan häntä ja valitsi irrottautua Valkoisesta Valheesta aivan täysin ja ikuisesti.

Arkinen Rakkaus kohtasi pian uuden tuttavuuden: Osatotuuksien Puhujan. Valkoisen Valheen tavoin hänkin vaikutti aluksi oikein mainiolta tapaukselta. Harmillisen paljon oli Osatotuuksien Puhujan tielle osunut huonoa kohtelua ja kohtuuttomuutta. Nyt, hänen kohdattuaan Arkisen Rakkauden, alkoi elämä hymyillä! Hetken tuntui rinnakkaiselo olevan matkaa kohti täyttymyksellistä yhteyttä.

Matkan varrella Arkinen Rakkaus kuitenkin havaitsi Osatotuuksien Puhujankin tarinoissa epäjohdonmukaisuuksia. Arkisen Rakkauden eteen heijastetut kuvat alkoivat hiljalleen täydentyä lisätiedoilla, joiden myötä kokonaiskuva muuttui aivan täysin. Osatotuuksien Puhuja ei ollutkaan se kaltoin kohdeltu ja epäonninen hyvyydessä taivaltaja. Hän paljastui manipuloivaksi oman etunsa vartijaksi. Suuresti loukattuna ja runneltuna Arkinen Rakkaus hakeutui pois Osatotuuksien Puhujan vaikutuspiiristä katsomatta enää koskaan hänen suuntaansa.


Tarinoiden Sepittäjä esittäytyi Arkiselle Rakaudelle hurmaten hänet välittömästi sulavalla käytoksellään. Tarinoiden Sepittäjä oli innostavaa seuraa ja hänen kanssaan elämä oli ihania yllätyksiä täynnä! Hän oli kuin taidemaalari, joka loi Arkisen Rakkauden eteen toinen toistaan kutsuvampia näkymiä ja innosti tätä antautumaan Tarinoiden Sepittäjän kutsuvan maailman pauloihin. Arkinen Rakkaus sai nauttia runollisista rakkauden tunnustuksista ja mitä ihanimmista tulevaisuudenkuvista.

Arkinen Rakkaus huomasi kuitenkin yksin vietettyinä hetkinään usein vaipuvansa surumielisyyden tilaan. Hänellä oli tuolloin jollain tavalla juureton olo ja tunne siitä, että hänen elämänsä oli kuin leijuva ilma-alus ilman yhteyttä kiinteään maaperään.

Eräänä päivänä Arkinen Rakkaus istui kahvilassa nauttien lounaasta. Ovi ulkoterassille oli auki ja sieltä henkäili raikas alkukesän tuuli. Sen mukana alkoi kantautua korviin tuttua ääntä. Arkinen Rakkaus hymyili tunnistaessaan rakkaansa puheen rytmin ja äänen sävyt. Sanojen alkaessa hahmottua ja muodostaa tarinaa Arkinen Rakkaus tyrmistyi. Tarinoiden Sepittäjä kertoi elämästään aivan erilaisia versioita kuin mitä Arkinen Rakkaus oli kuullut. Yhdessä eletyt kauniit päivät muuttuivat tarinan edetessä irvokkaiksi väännöksiksi ja Arkinen Rakkauskin kuvautui pahansuopaisena, piikikkäänä ja hankalana. Kyyneleet poskillaan Arkinen Rakkaus asteli ulos kahvilasta yhteiseen kotiin, pakkasi tarpeellisimmat tarvikkeensa ja päästi täysin irti yhteydestään Tarinoiden Sepittäjän utopiamaailmaan.


Arkinen Rakkaus koki olevansa hylätty. Kukaan ei tuntunut haluavan häntä rinnalleen. Hänen oli sanottu reagoivan liian herkästi, vetäytyvän liian paljon pois kumppaneidensa läheisyydestä, olevan liian usein eri mieltä ja haluavan jotain, mitä ei ole edes olemassa. Mutta eikös juuri noiden aiempien kumppaneiden maailma ollut harhaa? Eikö rakkaus ole rehellistä ja ilmaise itseään vapaasti? Arkinen Rakkaus kaipasi elintilaa. Hän janosi mahdollisuutta vuodattaa itsestään jotain valtavaa voimaa ulos muiden saatavilla ja vastaanottaa jotain, mikä vahvistaisi hänessä olevaa voimaa entisestään.


Pian Arkinen Rakkaus tunsi ympärillään jotain uutta ja taianomaista. Se sai hänet kokemaan olonsa vahvaksi ja todellisemman tuntuiseksi. Samanaikaisesti se jotenkin kevensi olemusta ja teki siitä virtaavamman. Mitä oikein tapahtuu?


"Saisinko esittäytyä? Olen Totuus. Puhdas Totuus." Puhtaan Totuuden olemus oli selkeä, läpinäkyvä ja samalla täysin läsnäoleva. Noiden kahden välille avautui välittömästi voimallinen yhteys. He tunsivat kuuluvansa yhteen ja tiesivät tuosta hetkestä alkaen kulkevansa aina rinnakkain. Puhtaan Totuuden rinnalla Arkinen Rakkaus puhkesi täyteen kukkaansa. Puhdas Totuus tuli puolestaan kumppaninsa rinnalla entistä selkeämmäksi ja rohkeammaksi. Aiemmin Puhdas Totuus oli vetäytynyt kilpakosijoidensa Valkoisen Valheen, Osatotuuksien Puhujan ja Tarinoiden Sepittäjän läsnäollessa. Arkisen Rakkauden rinnalla hänen oli mahdollista avautua täysin ja olla aito itsensä.


Niin Arkinen Rakkaus ja Puhdas Totuus liittyivät yhteen. Yhä tänäkin päivänä he täydentävät toinen toistaan paremmin kuin mikään muu tässä maailmassa – tai ainakin heidän maailmassaan. Heidän liittonsa on ikuinen ja yhteytensä alati vahvistuva.