Rakkaudellisesta vuorovaikutuksesta

Ihmisen päässä vilistää päivittäin tuhansia ajatuksia. Osa niistä tulee siinä syntyhetkellä tiedostettua ja osa myöhemmin. Suurelta osin ne jäävät eräänlaiseksi taustamölyksi, vilahtelevat ohi aivan huomiotta ja silti vaikuttavat meissä. Ajattelumme jättää jälkiä aivoihimme. Usein käytetyt tietoradat syventyvät ja uusien muodostumiseksi tarvitaan usein tietoisia muutoksia.

Puhetta ja pikaviestejä suoltuu meistä useimmilta niin ikään sanatolkulla päivässä. Siitäkin virrasta jotain tiedostuu – jopa syntyy ihan tiedostetusti – ja osa sitten taas ehtii karata suusta ilman turvatarkastusta.

Mitä pitäisi tai voisi sanavalinnoillaan turvata?

Sanojen turvatarkastaminen voi varmistaa totuuden läsnäolon. Valkoiseen valheiluun pakenemisellekin löytyy aivan varmasti vaihtoehto, saati sitten lihavammille luikurijutuille. Olisiko olemassa joku vaihtoehtoinen ratkaisu puppupuheen tilalle? Mikäli ei ole henkeä ja terveyttä uhkaavasta tilanteesta kyse, uskaltaisin väittää löytyvän sedn verran pysähtymisaikaa, että ehtii etsiskellä erilaisia vaihtoehtoja ilmaisullensa.

Valheesta tulee tapa. Valhe on myrkkyä, josta saavat osansa niin totuuden taivuttaja itse kuin kaikki ne, keneen tarina jollain tavalla liittyy. Minkäänlainen valehtelu ei ole rakkaudellista. Valhe on aina loukkaus ja se rikkoo aina jotain. Valheisiin turvautuville saattaisi muuten tulla yllätyksenä, kuinka harva niihin oikeasti edes uskoo. Rakkaus kasvaa luottamuksen maaperään. Luottamus kasvaa sitä vahvemmaksi, mitä enemmän totuus on läsnä.

Huomaan tuon luikurikommunikoinnin ahdistavan minua nykyään niin paljon, että siihen on tyssännyt monien ihan kivojen sarjojen katselu. En vaan jaksa sitä niihin kirjoitettua eri asteista totuuden taivuttelua. Olkoonkin fiktiota, mutta viihdyttävää se ei ainakaan ole. Puhdasta totuutta puhuvien hahmojen touhuista voisi saada yhtälailla mehevää draamaa. Omassa elämässä ei ainakaan ole tylsää ollut, vaikka huijailu ei ole tavaksi asettunut.

Oman sisäisen totuuden esille tuominen on pienen pysähdyksen väärti sekin. Vastaavathan sanani ja tekoni varmasti omaa arvomaailmaani? Olenhan totuudellinen ja siten rakkaudellinen itseänikin kohtaan? Ilmaisenhan aitoja tunteitani? Viestinkö nyt varmasti sen, mitä tässä hetkessä koen tärkeäksi viestiä?

Turpavärkin turvatarkastus voi varjella toisen ihmisen omanarvontuntoa ja itsekunnioitusta: "Viesti ei sisällä valheita?" Ei loukkauksia? Ei oman kökkölastin kumoamista viattoman sivullisen niskaan? Okei, eteenpäin!"

Pieleen menneitä sanavalintoja on onneksi yleensä mahdollista korjata.

Asioihin voi palata, sanomisiaan voi selventää, väärinkäsityksiä voi oikaista – aina voi ohjata asioita rakkaudellisempaan suuntaan. Harvemmin verbaalivirheistä seuraa aseellista selkkausta, fyysistä palautetta tai haukkuryöppyä. Aina kun mahdollista on, kannattaa epäselvyyksien äärellä tarttua toimeen ja hakea selkeyttä.

Sananvapaus ei valitettavasti toteudu kaikissa kodeissa ja kaikissa ihmissuhteissa. Mikäli huomaat ajautuneesi tilanteeseen, jossa rakkaudellinen vuorovaikutus ei toteudu, etkä pysty mitenkään asiaan vaikuttamaan, toivottavasti sinun on mahdollista poistua tuollaisesta tilanteesta. Jokaisella on oikeus saada osakseen rakkaudellista kohtelua.

Millainen on oma arkisanasto? Millaisia fraaseja viljelen puheessani? Kuinka puhun itsestäni, entä muista ihmisistä? Ilmaisenko minämuodossa vai lipsunko puhumaan toisen puolesta? Voinko tietoisesti opetella toisenlaisia ilmaisutapoja, jotta viestisin rakkaudellisemmin? Inhimillinen velvollisuutemme on vaalia omaa ja toistemme ihmisarvoa ja senkin vuoksi ottaa vahva vastuu omasta vuorovaikutustavastamme.

Jokainen voi tehdä maailmasta hieman paremman paikan vaikkapa ohjaamalla omaa vuorovaikutustaan ja toimintaansa rakkaudellisuuden suuntaan.