Please reload

Viimeaikaiset

Räiskettä ja rätinää rakkausprosessissa

3.5.2017

 

 

Aloitan rakkaussuhteeni täydellisellä heittäytymisellä. Annan itsestäni ja omaisuudestani kaiken mikä repimättä irti lähtee ja suollan rakkautta sisuksistani vuolaana pidäkkeettömänä virtana. Lupia kyselemättä hukutan toisen rakkauteen, hyväilyihin, hoitamiseen, suojeluun, ylistämiseen, hellimiseen, lahjoihin, suitsutukseen ja intohimoiseen seksiin. En näe muuta kuin rakkauteni sen hetkisen kohteen, enkä muuta kuule kuin rakkauden kohinan. Tämä ei ole mielenvikaisuuden kuvaus vaan aitoa arkea ollessani rakastunut.

 

Hyvin pian, arviolta joitakin viikkoja tai enimmillään muutamia kuukausia suhteen alkamisen jälkeen siirrymme – tai ainakin minä siirryn - avoimuuden vaiheeseen. Avoimuuttahan tulee suhteessa olla ja sitä kumpikin luonnollisesti haluamme. Ainakin minä. Avoimuus on suoruutta ja rehellisyyttä ja niinpä siinä sitten pääsevät päivänvaloon edellisessä huumavaiheessa nopeasti ohitetut havainnot, jotka nyt pienen kyllästymisen seurauksena alkavat näkyä paremmin. Suhteen toinen osapuoli onkin rakkauden räiskeen sijasta äkkiä intensiivisen havainnoinnin alaisena ja tuo havainnointi ei hellitä missään tilanteessa. Hengähdystaukoja ei ole.

 

Tulen avoimuuden vaiheen aikana nopeasti tietoiseksi siitä, että en olekaan saanut osakseni samanlaista rakkauden tsunamia kuin mitä olen toiselle tarjoillut. Lienenkö antanut toiselle tilaakaan kunnolla antaa vastinetta rakkauteeni, niin kiire on ollut ryöpyttää omaa lemmenylistystä toiselle. Yhtäkaikki, olen nyt tietoinen siitä, että annan enemmän kuin saan. Lisäksi jatkuva havainnointi tuottaa koko ajan lisämateriaalia syvällä luotaavaan analyysiin siitä millainen toinen oikeasti onkaan. Avoimuuden nimissä hän ei taida ollakaan yhtä hyvä ihminen kuin itse olen.

 

Avoimuus ja rehellisyys, jota seuraavaksi kumppanilleni tarjoilen, onkin sitten varsin riisuttua omakohtaisiin havaintoihin perustuvaa tajunnanvirtaa. Sitä maustavat aiemmat kitkerät ihmissuhdekokemukset ja kummasti kaikki pettymyksen ainekset tuntuvat kohdistuvan juuri tähän käsillä olevaan kumppaniin. Hänhän taitaakin olla tikittävä aikapommi, joka ajan mittaan tulee räjäyttämään sydämeni kappaleiksi. Valkoiseen täydelliseen rakkauteen lentämässä olleet siipeni alkavat jo tummua pelkästä savusta ja tälläkin kertaa savua todella on ilman tulta.

 

Avoimuus johtaa verbaalisirkuksen vaiheeseen ja vauhti on jälleen kova, kuinkas muutenkaan. Toinen ei ehdi edes ymmärtää kaikkea sanomaani, kun olen jo sujuvasti lennossa siirtynyt aivan toiseen teemaan, joka sekin luonnollisesti käsittelee juuri häntä. Itseäni koskevat, toisen osapuolen varovasti esittämät kommentit laitetaan välittömästi sivuun, sillä häntähän tässä nyt käsitellään ja ihan turha on vaihtaa puheenaihetta viittaamalla kesken herkullisen keskustelun johonkin täysin epäolennaiseen, vaikkapa minuun. Tosiasiassa sana ’keskustelu’ ei kuvaa tätä sanasuihkua millään tavalla, sillä kyse on monologista ja sen esittäjä (minä) on niin oman viisautensa lumoissa, että jonkun mitättömän kuiskaajan on aivan turha koettaa ohjeilla esitystä mihinkään suuntaan.

 

Suhteen loppua alkaa enteillä se, että pian havahdun huomaamaan kylmän tosiseikan: rinnallanihan on tyyppi, joka ei saa suutaan auki, ei tuo näkemyksiään esiin eikä ole tippaakaan aloitteellinen. Minä olen tähän suhteeseen kaiken tuonut, pidän sitä hengissä ja raahaan toista perässäni kuin pahaista oppipoikaa, joka tilaisuuden tullen vain vetäytyy pankolle laiskottelemaan. Miten olenkaan taas kerran valinnut rinnalleni tällaisen kelvottoman nahjuksen !”Kaikki tähtimerkitkin olen jo kerännyt”, laulaa Ismo. Minä olen jo kohta kartoittanut kaikki mantereetkin ja aina vain päädyn olemaan jonkun selkärangattoman rinnalla. Sisareni vihjaisi, että yksi elementti on ihmissuhteissani pysyvä. Ohitin vihjeen.

 

Joku muukin tämän päivän nainen tuntuu naistenlehtien ja muun tosielämää sivuavan kirjoittelun mukaan haluavan rinnalleen tosimiehen, sellaisen joka puhuu ja pussaa ja käsittelee samaan aikaan vasaraa kuin kultakuumeen aikaan konsanaan. Hyvän kumppanin tulee ehdottomasti olla kiinnostunut omasta emännästään, olla sosiaalinen ja ilman muuta keskustelutaitoinen, seurassakin. Hän osaa olla hellä ja empaattinen, mieluiten askeleen edellä mitä rouvan mielialoihin tulee. Mikään valokuvamalli hänen ei tarvitse olla, mutta raamikas ja silmää miellyttävä seksuaalisesti latautunut nyt kuitenkin. Koulutuksella ei ole väliä, kunhan ei ole tyhmä. Omia mielenkiinnon kohteita tulee olla, mutta niihin ei saa laittaa liikaa aikaa. Lahjat eivät ole tärkeitä, paitsi nimipäivänä, syntymäpäivänä, tapaamisen merkkipäivänä, jouluna, ystävänpäivänä, hääpäivänä, kihlajaispäivänä ja muutaman kerran vuodessa ihan muuten vaan. Tuolloin lahjojen tulee olla omaperäisiä, ilahduttavia, persoonallisia, hyödyllisiä, henkilökohtaisia ja kertoa antajan tunteista saajaa kohtaan. Helppohan näihin muutamaan pieneen odotukseen on vastata, jos vain on tavallinen, kunnollinen perusmies.

 

Rakkauden prosessi on raadollinen. Onko mahdollista, että jonain päivänä kunnollinen perusmies pääsisi tämän kuvaamani rakkauslingon läpi ehjänä ja hengissä? Onko sittenkin aika pohtia mitä sisareni mahtoi tarkoittaa tuolla yhdellä pysyvällä elementillä? 

 

 

 

Tykkää
Please reload